Veltzeh's reading list

Novellikokoelman Pimeälipas ensimmäinen novelli on myös Pimeälipas. Tarinaa on hankala seurata, mutta luulen, että se johtuu siitä, että se pitäisi lukea lause, kappale ja sivu kerrallaan hitaasti ja asiat sisäistäen niin, että niistä oikeasti muistaisi lähes kaiken. Luulen olevani melkein perillä siitä, mitä novellissa tapahtui. Pimeälipas liittyi jotenkin siihen, miksi aika ei kulunut... ja tarinan jälkeen se kuluu. Ilmeisesti noita viimein teki jotain sen eteen?

Toinen novelli on Päästösana, joka oli selvästi helpompi seurata. Mitäpä ei velho toisen takia tekisi... Seuraavalla lukemiskerralla ehkä tajuan, miksi velho piti vangita.

Kolmas novelli on Nimien laki, joka selittää aika selvästi Maameren tosinimien merkityksen. Paitsi että ilmeisesti lohikäärmeitä ei oikein kiinnosta.

Neljäs on Talven kuningas. Luin novellin ensimmäistä kertaa joskus pari vuotta sitten, enkä muistanut siitä mitään muuta kuin sen, kuinka Argaven oli Ollulissa ja tuli takaisin Talvelle. Näiden tapahtumien ympärillä oli hirveästi lisää tarinaa, ja osaa en mitenkään muista lukeneeni, vaikka tarina on mukaansatempaava ja hieno. Alku oli sekava, mutta se oli tarkoituskin. Pitänee lukea se uudestaan, jotta saan varmistuksen sen syystä. Argaven oli kidnapattu ja aivopesty, jotta hän voisi pelata aivopesijöiden pussiin. Hänelle oli kuitenkin jätetty yksi pakotie: hän voisi mennä Ekumeenin suojiin, jossa aivopesu voitaisiin purkaa. Hän teki niin, oleili Ollulissa ja palasi 60 vuotta myöhemmin syöksemään korruptoituneen lapsensa vallasta.

Yhdeksän henkeä on viides novelli. Siinä oli hienoja ideoita kloonien psykologiasta ja käyttäytymisestä keskenään. En vaan millään tajua, miten Kaph olisi voinut "tuntea" muiden kuolemat itse niin tarkkaan. Hän/he voisi tietysti olla empaatti, mutta en muista mitään viittausta siihen...

Kuudes novelli on Verkkaan, valtakuntia laajemmaksi. Vaikka se oli lause kerrallaan hankalahkoa seurattavaa, se oli kokonaisuutena hyvin ymmärrettävä. Olen aiemmin lukenut Risto Isomäen novellin Puu, jossa oli teknisesti hieman samantapainen planeetta. Jännä juttu novellissa on se, kuinka ulkoavaruuden planeettoja lähtevät tutkimaan vain psyykkisesti sairaat. No, totta kai seikkailijat ovat hulluja, se on tullut keksittyä uudestaan jo monta kertaa, mutta tässä tarinassa se on mielestäni viety vähän liian pitkälle – en ainakaan keksi, miten kaikkien henkilöiden ongelmat liittyvät seikkailemiseen.

Seitsemäs novelli, Aliset tähdet, kertoo astronomista, joka keksii uutta tekemistä tultuaan ajetuksi maan alle. Tarina on yksinkertainen; tieteilijä solveltaa tietoaan alasta X alaan Y, kun ala X on kielletty.

Kahdeksas novelli, Tien suunta, kertoo puusta.

Yhdeksäs novelli, Jotka Omelasista poistuvat, kuvailee yhteisön, joka on onnellinen vain, koska sen jäsenet tekevät tieten tahtoen jonkun onnettomaksi. Tilannetta ei ratkaista, sillä ilmeisesti se on ratkaisu.